4. heinäkuuta 2021

Valmistuneita ja aloitettuja

 KuJyily jatkuu. Alkanut loma auttaa töiden etenemisessä. Perussukat Novitan 7 veljestä Korpi -langasta ja Jussista valmistuivat. Yhteensä lankaa kului 86 g. Helppoa perustekemistä.



Valmistuneiden sukkien lisäksi aloitin muutamat työt niin on sitten helppo tehdä sitä eteenpäin, johon kulloinkin mielenkiinto kohdistuu. Tänään aloitettuja ovat Drops Karismasta kirjoneulelapaset, Novitan 7veljeksestä villasukat ja Drops Karismasta villapaita. Kaksi jälkimmäistä olisi tarkoitus tehdä syntymäpäivälahjoiksi ja ne pitäisi valmistua elo-syyskuun vaihteeseen. Saa nähdä ehdinkö saada ne valmiiksi siihen mennessä.






KyJy 2021 -tempauksen etenemistä voi seurata myös Tempaukset -välilehdeltä.








3. heinäkuuta 2021

Onteloneuletta

 Innostuin kokeilemaan taas onteloneuletta. Taannoin harjoittelin sitä yhden patalapun verran. Nyt kertoikin tekniikkaa ja tein parin patalapulle. Alkuun piti purkaa pariin otteeseen ja siten lähti sujumaan. Tämä on toinen valmistunut KyJy 2021 työni. Lankana oli Drops Karisma. Patalapulle tuli painoa 52 g. KyJyn etenemistä voi seurata Tempaukset -välilehdellä.





2. heinäkuuta 2021

KyJy jatkuu

 Eilen, heti edellisen työn valmistuttua, aloitin KyJy 2021 -tempaukseni seuraavan työn. Perussukat Novitan 7 veljestä Korpi ja Jussi -langoista. Korpi on samaa sinisävyistä, josta tein edelliset KyJy 2021 -sukkani. Aika kivan näköistä raitaa tulee. Tällä kertaa kaksi sukkaa yhdellä kertaa varpaista alkaen. Olen ilahtunut, kun neuleinnostus on taas löytynyt😃




1. heinäkuuta 2021

Ohuet sukat

 Jo aikaa sitten olen saanut valmiiksi sukat ohuesta Austermann Step -langasta. Mallia en enää muista. Kivat ohuemmat sukat.




30. kesäkuuta 2021

Perussukat

 Helteiden keskellä on tullut neulottua siten, että ensimmäinen KyJy 2021 työ on valmis. Lankana Novitan 7 veljestä Korpi sinisävyisenä. Mallina ihan perussukka. Langan menekki oli 82 g. KyJy 2021 -tiedot päivitetty Tempaukset -välilehdelle.




28. kesäkuuta 2021

Pitkän tauon jälkeen....

 ....olen kirjoittamassa blogiini. Monenlaista on tässä välillä sattunut ja tapahtunut. Aikaa ja jaksamista blogin pitämiselle ei ole ollut. Nyt kuitenkin virittelen blogiani taas uudelleen.

Intouduin ilmoittautumaan mukaan Löysäpipoisten KyJy 2021 -tempaukseen. Saa nähdä kuinka käy. Tarkemmat tiedot tempauksesta löytyvät Tempaukset -välilehdeltä.

Ensimmäinen työ on aloitettu heti juhannuksena 26.6. Perussukat 7 veljestä langasta varpaista aloittaen ja kaksi sukkaa kerralla.





18. lokakuuta 2019

Harjoitteluvälityö

Villatakin neulonnan lomassa innostuin harjoittelemaan onteloneuletta. Niinpä etsin patalapun ohjeen, joka on neulottu onteloneuleella ja kopastahan aina löytyy jämälankoja tällaiseen harjoitteluun. Ensin onteloneuleen alkuun saaminen aiheutti hieman pulmia. Ja työtä piti muutamaan kertaan purkaa ja aloittaa uudelleen, mutta kun sen lopulta sain alkuun, eteni työ kivasti. Tällainen siitä tuli.